Taivas ei oo rajana - päästä irti menneestä

Edellisen postauksen julkaisu sai aikaan ihanan fiiliksen, jossa haluan vielä viipyä. Tätä nykyä mulla on hirveesti unelmia ihan joka päivä ja se tuntuu ihan tosi hyvältä. Aktiivisen hyvien asioiden ajattelu ja unelmoiminen tuottaa tulosta jo pienellä aikavälillä -  rauhallisuutta, mielihyvää ja iloa, onnea. Viimeksi tänään aamulla itkin onnesta kun kuuntelin ystäväni harjoitusta jonka lopussa hän alkoi itkeä. Oon niin käsittämättömän onnellinen tästä muutoksesta. Silti yksi erittäin tärkeä asia on päästää irti menneestä, jota olen tähän asti kantanut mukana. Meillä jokaisella on niitä kipeitä kohtia, ehkä jo hyvinkin parantuneita mutta sitten taas auki repeytyviä, jotka on osa meidän ihmisyyttä. Mutta entä jos voisin antaa kaiken anteeksi ja saada kaiken anteeksi? Muuttuisiko ajattelu, olisko sydän keveämpi? Suojaa itseäsi näiltä ja peitä ne ihanilla asioilla. No miksi? Miksi luopuisin siitä, mikä on tehnyt minusta tämän ihmisen? Koska: et tarvitse niitä enää! <3 En tule poistamaan mitään kirjoituksia blogista, mutta sellaiset alas vetävät kuvat ja tekstit saatan poistaa, jotka ovat tarpeettomia, mutta koskaan en unohda sitä kaikkea mitä olen kokenut. Jokaisella kohtaamisella on ollut ihan selkeä tarkoitus omalla polullani ja myös viimeisellä sydämen särkemisellä, sillä vasta olikin :) Käydessäni raastavimpia tekstejä läpi ja kirjoittaessani nyt kirjaa oon huomannut helposti sitä valahtaa takaisin samaan vanhaan ajatteluun, kun se on niin paljon helpompaa. Vaikka ei edes loppujen lopuksi ole. Jokainen voitettu ajatusta haasteesta ja "niistä" on voitto. Enää en lähde mukaan pyörremyrskyn keskukseen ja annan kaiken anteeksi, lähetän muiden suuntaansa niin suurta rakkautta kuin vain voin ja mielessäni kiitän heitä kaikesta.

Haaveilu ja unelmointi on siis tosi tärkeetä päivittäisessä elämässä. Kuitenkin samalla muistaen että me eletään jatkuvassa muutoksessa ja nämä suunnitelmat ja polut saattaa muuttua. Tällä hetkellä mun suurin haaveeni on pystyä jakamaan tätä hyvää oloa teille lukijoilleni ja vaikka ensin vähän arkailin sanoa niin kyllä, olen tosi onnellinen tänäänkin. Se tuntuu tosi ihmeelliseltä ajatellen kaikkea kokemaani, mutta pitkänkin sateen jälkeen paistaa aurinko ja enää ei tunnu tyhjältä tai että jokin aina vetäisi kuitenkin suupielet alaspäin, jos näin on niin senkin voi muuttaa! Haluaisin että ymmärtäisimme tarkoituksen sanojemme takana ja sen, miten kielteiset mielleyhtymät ja tapamme sanoittaa elämää vaikuttaa meihin. Mulla on tapa kirjoittaa mollissa ja mun esikoiskirja tulee käymään myöskin siellä mutta mukana kulkee koko ajan toivo. Pyrin kuvaamaan asioita, joita arvelen teidänkin pohtivan, mutta ennen kaikkea tavoitteena on myös hyvä tarinankerronta. Vaikka omaelämäkertaankin ehkä olisi ollut aineksia, niin tällä hetkellä valinta oli ehdottomasti fiktio. Tulen jakamaan blogin puolella jonkinlaista katkelmaa, mutta todennäköisesti vasta kustantajakierroksen aikana. Pyytäneille tulee myös sitten oma kappale luettavaksi.

Toivotan kaikille ihanaa ja lämmintä juhannuksen aikaa, itse vietän sekä mökki että kaupunkijuhannusta ;)

DNRS-ohjelma mullistaa elämäsi

Astun paljain jaloin viileään meriveteen, hiekka painuu jalkojeni alla kun kuuntelen ystäväni innostunutta puhetta ja katson hänen hymyileviä kasvojaan. Olemme viettämässä kaunista kesäiltaa uimarannalla pienellä porukalla. Lämmin ilma hyväilee ihoani ja katson ympärilleni ihaillen, miten kauniisti laskeva aurinko kimaltaa veden pinnasta. Vedän keuhkot täyteen kesäillan tuoksua ja sanon että haluan vain ihailla tätä hetkeä. Voiko näin hyvä olo olla totta? Kyllä se on, mikä parasta, täysin totta. Kello on yli yhdeksän kun istun autoon ja sanon että on niin outoa ettei mua väsytä juuri yhtään. Unentarve on vähentynyt, herään pirteänä yleensä 8-9 aikaan ja käyn nukkumaan vasta lähempänä puolta yötä. Nukun yöni sikeästi nähden mielenkiintoisia ja ihania unia.

Päivät muodostuvat tällä hetkellä harjoittelusta, kehon treenaamisesta ja huollosta, terveellisestä ja puhtaasta ruoasta ja läheisten seurasta. Tähyilen taas pysyvästi työelämään ja kirjoitan kirjaa (uskomatonta!) tai muita juttuja, mutta tärkeimpänä: harjoittelen tunnollisesti joka päivä vähintään 1-2 tuntia yhdessä ja yksin ja tämän ajan ulkopuolella tarkastelen mieleeni nousevia ajatuksia lempeällä mutta päättäväisellä otteella. Tartun ajatukseen, hyväksyn sen ja annan kaiken anteeksi ja hymyillen päästän irti. Joka päivä koen suurta iloa ja rakkautta elämää kohtaan ja kiitollisuutta siitä että DNRS tuli elämääni. Kaikki on muuttunut mutta samalla mikään ei ole. Onnellisuuden voi valita, se on jo tässä, eikä ole mitään ihmeellisempaa kuin hyvää oloa. Ajatteluni on muuttunut todella paljon positiivisemmaksi ja suhtaudun "haasteisiin" optimistisesti.

Kuukausi sitten kun oloni oli erittäin haasteellinen naurahdin tukemaan tulleelle poikaystävälle että tää koko DNRS-ohjelma, eli Dynamic Neural Retraining System, kuulostaa ihan aivopesulta, ei siis mitenkään mahdollista. Heh. Vähämpä tiesin että se on pian tulossa merkittäväksi osaksi elämääni. Toukokuun lopussa olin vaihtanut muutaman viestin hyvän lukioaikojen ystäväni kanssa DNRS:stä ja yllättäen hän ehdotti että voisin lainata hänen DVD:itä ja ostaa sitten myöhemmin omat. Suurella mielenkiinnolla menin pian tuota pakettia hakemaan ja häkellyin nähdessäni silmin nähden onnellisen ja rennon, suorastaan säteilevän, ystäväni monen vuoden jälkeen. Tunsin suurta iloa ja rauhaa samaan aikaan ja jännitystä pian alkavasta uudesta vaiheesta. Aavistelin että tilanne tulee pian muuttumaan ja minä olen valmis päästämään irti.

Ensimmäiset 4 päivää olivat hyvin intensiiviset sisältäen DVD-seminaarin opiskelua, harjoittelua, kirjoittamista ja positiivisten mielikuvien luomista. Poikaystäväni tuki oli äärimmäisen tärkeää, jotta uskalsin ottaa ensimmäiset askeleeni. Reilu viikko aiemmin olen aloittanut myös vegaanihaasteen, joten fokukseni on hyvin vahvasti kehollisessa ja henkisessä hyvinvoinnissa. En tiedä vielä että muutaman päivän päästä elämäni mullistuu sisäisesti täysin uudenlaiseksi. Huomaamatta aloin viettää aikaa enemmän ulkona, luonnossa ja harrastamaan kovatehoista liikuntaa entistä säännöllisemmin. Ne asiat mitkä tänä kesänä olivat tavoitteena saada helpottumaan olivat ihan perusasiat kuten nukkuminen, syöminen, liikunta ja omien asioiden hoito. Nyt nämä ovat jo ihan automatisoituneet vaikka kuvailisin kyllä prosessia aaltoilevaksi, eli edelleen tulee haasteellisia hetkiä ja tilanteita. Kuten huomaatte, en puhu sairauksista vaan haasteista tai "niistä", tämä on ehdottoman tärkeää jotta saadaan lisättyä positiivisuutta kaikilla eri tasoilla. Läheisilleni voin todeta, että kanssani voi jatkaa ihan normaalia elämää kunhan kunnioittaa päätöstäni olla tällä matkalla.

Seuraavia hyötyjä olen viimeiselta vajaa neljältä viikolta saanut:

- hyväntuulisuuden ja onnellisuuden tunteiden lisääntyminen

- nukun paremmin

- syön säännöllisemmin

- olen voinut luopua kahdesta viimeisestä lääkkeestä, käytössä tulee olemaan jatkossa vain yksi lääke

- rentous ja mielialavaihtelujen väheneminen

- nautin ympäristöstäni, etenkin luonnosta

- voin taas harrastaa raskasta liikuntaa, kuten esimerkiksi juosta, joogata ja jumpata.

Voit tutustua ohjelmaan enemmän täällä: https://retrainingthebrain.com/?wpam_id=18

Tämä video kuvaa fiilistä viimeisinä viikkoina, kiitos DNRS, kiitos elämä!

Fiiliksiä vegaanihaasteesta

Aloitin 11.5 vegaanihaasteen, kun pohdin lihansyöntiä ja ruokavalion muuttamista optimaalisempaan suuntaan. Olen kokeillut todella monia ruokavalioita viimeisen 10 vuoden aikana koska olen melko kokeilunhaluinen ihminen, mutta täyttä lihattomuutta en ollut vielä kokeillut. Kasvissyönti on minulle tuttua siskojeni kautta ja kasvikset ovat aina kuuluneet mun lautaselle eri muodoissa. Olin haasteeseen mennessä tehnyt jo paljon kasvisruokia ja alkuvuodesta kokeillut vegaaniutta mutta silloin en raskaan työn takia jaksanut perehtyä aineksiin kunnolla ja innostus laantui pian. Nyt kun olen ollut kotona pari kuukautta työkyvyttömyyden takia on ollut aikaa etsiä reseptejä ja tehdä ruoat alusta loppuun itse. En juurikaan käytä puolivalmisteita kuin ihan hätätapauksessa koska tykkään nähdä ja tietää mitä syön. Vaikka mun poikaystävä on sekasyöjä niin osa ruuista on maistunut hänellekin.

Lopulta vegaaniuteen hyppääminen ei siis ollut mitenkään vaikeaa vaikka luulin niin ensin. Aiemmin olin kokenut että kasvisproteiinit eivät riitä mulle jos harrastan raskasta liikuntaa vaikka uintitreeneissä tai kuntosalilla. Tällä hetkellä pyrin liikkumaan joka päivä hengästyen ja kotona teen lihasvoimaharjoittelua, venyttelyä ja joogaa. Kuitenkin suhtautumiseni liikuntaan on nyt lempeä ja eniten treenaan aivojani DNRS-harjoitteilla, jotka muuten ovat muuttaneet elämäni ihan kokonaan, nykyään olen pirteä ja iloisempi, nukun paremmin, pinna on pidempi ja masentavat ajatukset enää vain hetkittäisiä. Suosittelen menetelmän opettelua kaikille. Kirjoitan siitä lisää myöhemmin.

Eli nyt on neljäs viikko menossa ja veikkaan että vegaaniruoka jää mulle pysyväksi tavaksi syödä. Reseptejä olen etsinyt vegaani-haasteen sivuilta, ihanasta Chocochili-vegaaniruokablogista, kirjoista ja ihan omasta päästä. Lempiruokiani on esimerkiksi härkis-spagettikastike, paputortillat ja linssikeitto. Teen yleensä isomman satsin kerralla, josta syön sitten useamman päivän tai pakastan annoksia. Olen ollut hämmästynyt miten herkullista ja täyttävää ruoka on ollut. Ruokahalu on parantunut tosi paljon, varmaankin myös tupakoinnin lopettamisen jälkeen johon koukutuin viime syksynä stressaavana aikana. Paino on vähän noussut ja toivon että se pysyisi nyt korkeintaan tällä tasolla, koska ylipaino tekee minulla liikkumisesta heti raskaampaa. 

Vegaanihaasteen reseptillä rapeat linssipihvit ja valkosipulimajoneesi, kyllä majoneesiin tulee kolme desiä öljyä, mutta tosi hyvää oli. Majoneesia voi syödä myös vaikka leivänpäällisenä.

Vegaaninen jäätelö eli "nicecream", pelkkiä marjoja ja hedelmiä jäisenä blenderiin ja jälkkäri tai välipala on valmis. Nam nam. Voit käyttää banaanin lisäksi vaikka avokadoa josta tulee ihana kermainen rakenne.

Näitä ruokia tein kun halusin hoitaa ja puhdistaa maksaa, enimmäkseen keittoja ja smoothieita. Kahvissahan ei tarvitse käyttää tavallista maitoa jos se ei sovi. Kannattaa myös testata voikahvia eli bulletproof kahvia johon tulee vähän voita ja mct-öljyä. Tämä ei toki ole vegaanista mutta tilalla voi käyttää vaikka tilalla kookosöljyä.

Alla oleva kuva on otettu kun testasin Demi Auloksen yhtä reseptiä soijasuikalepadasta, oli tosi hyvää ja riitti moneksi päiväksi. Ruuat kannattaa pitää simppelinä jotta into kokata ei pääty heti alkuun. Eilen tein linssikeittoa ja huomiselle pitäisi keksiä joku mielellään uusi ruoka. Nyt on menossa tosi monien kotimaisten vihannesten kausi. Ehkäpä jotain uudesta perunasta?

Herkullista viikon alkua kaikille! Jos sulla on kivoja reseptejä niin jaa ne vaikka kommenttikentässä. Rohkeasti testailemaan eri makuja ja juttuja :)

Ei tartte häpee

Sain niin ihanan lukijakommentin, että haluan nyt kirjoittaa itsensä hyväksymisestä hieman.

Olen kasvanut perheessä, jossa liikuntavammaisuuttani on aina pidetty normaalina asiana joka tuo arkeen omat juttunsa, mutta ei estä minua tekemästä kaikkea sitä mitä muutkin tekevät. Viime keväänä mulle tuli töiden kautta pyyntö osallistua Ylen Perjantai-dokumenttisarjaan, jossa käsiteltiin deittailua vammaisen ihmisen näkökulmasta. Kun työpaikalta soitettiin sanoin ensin "Ei todellakaan, en pysty", mutta kun tapasin toimittajan ja meillä synkkasi hyvin niin rohkaistuin lähtemään mukaan. Se oli vähän hyppy tuntemattomaan, mutta hyvä sellainen. Halusin että minidokumentti olisi mahdollisimman luonnollinen kuvaus elämästäni ja siinä onnistuttiin mun mielestä tosi hyvin. Ainoa mikä videossa häiritsi oli sana "rampa",  tarkemmin ottaen otsikko oli "Rampana rakkauden markkinoilla".

En ole aina ollut niin itsevarma kuin nykyään ja käsitykseeni itsestäni vaikutti kauan esimerkiksi pitkä koulukiusaaminen ala- ja yläasteella. Cp-vamman kuntoutukseen kuuluvan fysioterapian kautta jouduin jo pienestä asti opetella tuntemaan itseni hyvin, Tietämällä oman kehon mahdollisuudet ja rajat pystyin harrastamaan monipuolista liikuntaa, ja siskojen kanssa leikkejä aina sitten vähän sovellettiin tarpeen mukaan. Muistan lapsuuden pääosin onnellisena ja iloisena aikana etenkin nyt, kun olen pyrkinyt muuttamaan omia asenteita itseäni ja ympäröivää maailmaa kohtaan paljon postiivisemmiksi. Kun ennen saatoin laittaa silmät kiinni jos satuin näkemään omaa kävelyäni keppien kanssa, katson nyt että eihän toi niin pahalta näytä. Olen aina ollut päämäärätietoinen ja melkoisen vaativa itseäni kohtaan, ja joskus tämä vaativuus on kyllä kohtuuttoman kriittistä. Sättivä tyyli ajatuksissa ja negatiivisten ajatuskehien pyörittäminen ei ainakaan edistä itsensä arvostamista. Kuitenkin näiden viime vuoden tapahtumien ja kaiken saamani postiivisen palautteen ja terveyshaasteiden kautta olen hyväksynyt liikuntavammani mielestäni täysin.

Tämä tarkoittaa että cp-vammaisuus ei tunnu enää pahalta vaan ennemminkin mahdollisuudelta ja luonnolliselta ominaisuudelta. En juuri ajattele olevani vammainen paitsi silloin jos siitä täytyy puhua tai hakea vammaispalveluja ja kuntotusta. Arkeni eroaa muista vain sillä että kuljen taksilla, minulla on säännöllistä fysioterapiaa ja muutaman kerran viikossa avustaja vahvistuksena, Olen tosi onnellinen siitä että vammani kautta olen saanut tuntea mahtavan tiimin fysioterapeutteja, lääkäreitä, hoitajia ja muita  ammattilaisia puhumattakaan perheeni ja sukuni omistautumisesta minun kuntoutukselleni lapsuudessa. Vaikka siitä tavoitteesta kävellä ilman keppejä pysyvästi jäätiin hieman kauas niin tavoittelen silti vähintään parempaa tasapainoa ja kävelykyvyn säilymistä mahdollisimman pitkään. Haluaisin rohkaista kaikkia miettimään päivittäin mistä kaikesta on kiitollinen ja onnellinen ja unelmoimaan mahdollisimman paljon, arvostamaan omaa kehoa vaikka joogan tai venyttelyn kautta ja hellimään itseä rakastavilla ajatuksilla. Näillä on todella positiivia vaikutuksia energiatasoon ja mielialaan!

Toinen asia mistä olen ylpeä on herkkyyteni kokea ja tuntea ympäröivä maailma. Olen pienestä asti ollut sellainen ihmettelijä ja kokenut kaikki asiat ja tunteet vahvasti. Tämä on tehnyt elämästäni hyvin mielenkiintoista mutta joskus myös raskasta. Hyvät tunteet on todella hienoja ja vastaavasti synkemmät tuntuvat tosi syviltä. Häpeän tunnetta koen enää harvoin, ja silloinkin se on yleensä seurausta jonkun toisen sanomista sanoista jotka eivät pidä paikkansa. Loukkaavat sanat satuttavat yhä, oli kyse sitten vammaisuudesta tai jostain muista ominaisuuksistani. Kuitenkin näitä tuntemuksia vastaan voi suojautua jolloin ne eivät aiheutakaan niin suurta tunnemylläkkää. Yksi tehokas keino on ajatella tätä sanojaa suurella myötätunnolla, ikään kuin siitä muodostuisi sinun ja hänen väliinsä kilpi joka estää sanojen pääsyn sinun mukavuusalueellesi. Samoin hymyily voi auttaa tällaisina hetkinä.

Tietysti aina näitä tilanteita ei pysty välttämään ja ne kouraisevat joskus tosi syvältä. Silloin on äärimmäisen tärkeää tiedostaa että tämä on toisen ihmisen tulkinta ei totuus, ja minä olen vahva ja hyvä ja rakastettava tyyppi. Perjantai-dokkarin aikaan vietin aktiivista sinkkuelämää tapaillen eri tyyppisiä miehiä ja aina aika ajoin koin pettymyksiä ja minua alkoi häiritsemään esimerkiksi Tinderin pinnallisuus ja olin poistamassa koko sovellusta. Sitten tuli se true match.