Blogin aihe, vammaisten ihmisten oikeus omaan perheeseen, on osa vammaisten perus - ja ihmisoikeuksia ja vaikka meillä Suomi onkin vammaisten arkielämää ajatellen hyvällä mallilla on meillä yhä paljon parannettavia asioita. Yksi ja isoin näistä esteettömyyden lisäksi on YK:n vammaisten ihmisoikeussopimuksen ratifioimisen eli vahvistamisen puuttuminen.
Nyt vammaisfoorumi ry vaatii kannanotollaan hallitusta kiirehtimään ratifioimisessa:
"On totta, että Suomen lainsäädäntö ei täysin täytä YK-sopimuksen vaatimuksia. Eduskunnan käsittelyssä oleva itsemääräämisoikeuslaki poistaa kuitenkin suurimmat ratifioinnin esteet. Enää puuttuu päätöksiä ja todellista tahtoa. Ei jätetä tätä enää perinnöksi seuraavalle hallitukselle. Ratifioimattomuus on häpeäksi Suomelle pohjoismaana ja EU-jäsenvaltiona."
"YK:n yleiskokous hyväksyi Vammaisten ihmisten oikeuksia koskevan yleissopimuksen joulukuussa 2006. Suomi oli ensimmäisten allekirjoittajien joukossa 2007. Sopimus astui kansainvälisesti voimaan 2008 ja EU ratifioi sopimuksen 2010. Nyt sopimuksen on ratifioinut 151 maata, EU:n jäsenvaltioistakin 25. Vain Suomi, Irlanti ja Alankomaat puuttuvat EU-maiden joukosta. Suomi on sopimuksen allekirjoittaessaan sitoutunut ratifioimaan sen ja ratifiointi on mainittu jo kahdessa hallitusohjelmassa. Nyt loppusuoralle edennyt ratifiointityö on vaarassa jumiutua, jos nykyinen eduskunta ei saa vietyä loppuun tarvittavia lainsäädäntöuudistuksia. " lähde: epressi.com
Mitä merkitystä sopimuksella sitten olisi meille vammaisille?
"Vammaisten ihmisten oma ääni ohitetaan jatkuvasti myös sellaisessa päätöksenteossa, jolla on vammaisten ihmisten elämään merkittävä vaikutus. Sopimus vahvistaa vammaisten ihmisten oikeussuojaa ja osallisuutta merkittävästi. "
Vammaisfoorumi ry:n kannanotossa on painotettu, että meillä esiintyy yhä, vuonna 2014, vammaisiin ihmisiin kohdistuvaa syrjintää ja vaikka se ei olisi yhtä räikeää kuin sosiaalisessa mediassa aika ajoin saamme lukea, ei sellaista saisi enää tapahtua. Paljon monimutkaisempaa on ns. naamioituva syrjintä mitä tapahtuu jopa päivittäin opiskelupaikan saamisessa, työllistymisessä, palveluissa sekä esteettömyydessä. Näissä saavat vammaisjärjestöt yhä olla jäsentensä äänen kannattajina, ja sitkeästi.
Esimerkiksi hiljattain Helsingin Sanomat uutisoi kuurosta miehestä jolta evättiin opiskelupaikka yksityisestä taidekorkeakoulusta, koska hän oli pyytänyt opiskelumateriaaleja ja istumapaikkaa viittomakielen tulkilleen. Nyttemmin koulu sittenkin tarjosi miehelle opiskelupaikkaa, mutta en tiedä ottiko hän sitä vastaan.
Tuntuu että nykyään syrjinnästä ei saisi puhua, se painetaan puolivillaisella vastaten että: "Eihän tuo nyt niin paha ollut" tai "Ehkä ne ei vaan ymmärrä tai on ajattelemattomia."
Asia menee kuitenkin niin että ei saa olla ajattelematon ja laukoa mitä sattuu, koska itsellä on vain huono päivä eikä vammaisen ihmisen pyörätuoli tai naama vain nyt miellytä. En minäkään ala selittämään vammattomille ihmisille miten teillä on kaikki paremmin vaan toivon, että voimme elää kaikki erilaiset ja ainutlaatuiset ihmiset yhdessä ilman suurempaa polemiikkia.
Kysymys kuuluukin, onko se niin vaikeaa?
Kaikki pilkkuni ovat siirrettävissä, mikään ei ole mahdotonta maailmassani
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti